Näytetään tekstit, joissa on tunniste etelänapa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste etelänapa. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 1. marraskuuta 2009

The unassisted problem of South Pole route

A lot of people are again starting their expeditions to South Pole this season and are at the moment counting days to get on skiis and start the arduous journey through the icy wastelands. Some of them might be team expeditions and some solo.

As the Explorersweb defines assistance: "Assist refers to the outside help received by an expedition." (www.adventurestats.com). I think the definition mostly means that you should not be in direct contact to other expeditions or other persons or to pick up any extra gear, food, fuel or other things after you've started your expedition... Yet everyone who started their expedition to South Pole from Hercules Inlet knows that 95% (a fair guess) of the expeditions take the same route up through the Nunataks before heading to south.

During the 2008-2009 season 5-7 expeditions, of which some were solo expeditions, were flown to Hecrules Inlet during 24 hour time period and mostly everyone started their expedition going up though the Nunataks. Those who left first left clear tracks to where ever there was soft snow and those who came behind followed them. As the visibility was good on that particular day you could see the expedition ahead of you and behind you quite clearly. Now the first question is how close to other expeditions do you have to be to lose the unassisted status after passing 80th parallel? Can you be within speaking distance or do you have to maintain a hundred yards between you and the other expeditions? Or perhaps even a mile...

As some expeditions go by different day and night cycles you might pass someones tent a few times during the long days before the difference in travel speed finally breaks the cycle of you going past someones tent while they sleep and then they going past yours as you sleep. When you wake up and start going again you might find a glove or a hat, lost by an expedition that went by you while you slept, and pick it up to return it to it's rightful owner. By picking up a lost hat do you lose the unassisted or unsupported status? Or do you lose your unassisted status by returning it to it's owner next time you go pass his tent? Everyone knows that these acts are acts of kindness as losing a glove or a hat might prove to be enoung to stop your expedition and to have severe frostbites at later parts of your expedition. Would you not do this to help the next person...? What if you yourself had lost a glove or a hat and found a replacement that again someone else had lost ahead of you. Would you then lose you status as an unassisted or unsupported expedition? If you told anyone that is...

In practice, again a fair guess, 95% of the expeditions starting from Hercules Inlet take the same path and even see other expedition and their tents on their way. Sometimes closer and sometimes farther. Sometimes you're in speaking distance and sometimes you even stop at someones tent to say a word or two. Does it mean that you're giving or recieving assistance? Strictly saying the answer is yes but by saying that do you make the possibility to have an unassisted expedition impossible?

Well, I don't know... I'm just wondering...

torstai 2. lokakuuta 2008

Kuukausi lähtöön - kiirettä pitää

Viimein kuukausi menossa ennenkuin kone nousee Helsinki-Vantaalta.

Jännitys kasvaa päivä päivältä ja suunnitelmien viimeistely pyörii mielessä hetki hetkeltä kiivaampana.

Paljon on kuitenkin vielä tehtävää ennen lähtöpäivää; ruokien pakkaus, varusteiden lähettäminen etukäteen, viimeisten pienten varusteiden hankkiminen, leipätyön valmistelu jne. Kolmen vuoden valmistelun ja suunnittelun tulos on käsillä ja jostain syystä aina tässä vaiheessa tuntuu siltä, että aika ei riitä.

Varsin moni asia selviää vasta hieman ennen lähtöä ja viimein kuukausi on aina vauhdikas. Osa tavaroista jää aina viimetinkaan kun vielä on "ne yhdet hanskat" mitkä pitää muistaa hankkia tai "se yksi juttu" mikä pitää muistaa hoitaa.

No, onneksi tässä on vielä tämä kuukausi aikaa...

maanantai 18. elokuuta 2008

Kiire!

100 päivää... 90 päivää... 80 päivää...

Lähtö lähestyy ja tavaroiden ja asioiden muistilista näyttää edelleen pitkältä. Viimeiset pakolliset paperityöt on vielä allekirjoituksia vaille valmiit ja aikataulussa.

Ahkion tekeminen alkaa kuulemma tällä viikolla ja on noin viikonpäästä katselukunnossa. Onneksi siinä on ammattimies asialla niin ei tarvitse murehtia sen perään. Jos Tyllilän ahkiolla ei Etelänapaa saavuteta niin sitten ei millään.

Huolestuttavin asia tällä hetkellä on monojen sisäänajo jota ei vieläkään ole saatu aloitettua. Toivottavasti saan senkin asian piakkoin hoitoon niin on reissussa sitten hieman ehjemmät jalat. Tosin siihenkin on onneksi pari kikkaa kainalossa joten en kovin huolestunut ole sen suhteen vaikka se mielessä silloin tällöin käykin.

Tärkeimpinä asioina on tällä hetkellä kaikkien pikkuasioiden saaminen järjestykseen sillä isot asiat on jo jotakuinkin hoidettu.

Ensimmäiset unet reissusta on jo nähty ja todennäköisesti niitä on tiedossa lisää kun lähtö lähestyy. Ensimmäisessä unessa olin pakannut ahkion täyteen kaikkea turhaa tavaraa ja olin jättänyt tärkeimmät kuten sukset kotiin... sellaista se stressaaminen on.

Näillä mennään ja näistä jatketaan...

sunnuntai 20. heinäkuuta 2008

Noin 100 päivää

Aika kuluu vinhasti kun on paljon valmisteltavaa. Armonaikaa on enää noin 100 päivää ennenkuin kone nousee Helsinki-Vantaalta ja suuntaa Chileen.

Suurin osa tavaroista on onneksi jo valmiina ja suuimmat hankinnat ja järjestelyt on jo tehty. Vielä puuttuu joitan pienempiä varusteita ja setvimisiä mutta kaikki tuntuu olevan mallillaan... vai onko...?

Pikku hiljaa tuleva etelänavan reissu alkaa hiipimään uniin ja päivät täyttyvät reissun yksityiskohtien miettimisestä. Olohuoneen lattialla on jo paljon tavaraa jotka odottavat lähtoä. Tavarapinot järjestyvät silloin tälloin uudelleen kun uusi toimivampi järjestys syntyy.

Kaiken ajattelun lisäksi vielä fyysinen harjoittelu vie leijonan osan päivästä kaiken muun ohella. Välillä varsin tylsistyttävä harjoittelu tuntuu turhalta ja motivaatiota joutuu oikein kaivelemaan mielen sopukoista mutta sekin onnistuu kun tietää kaiken tähtäävän jo sadan päivän päähän.

Sata päivää ei ole paljon... mutta onneksi se on tarpeeksi.